Aivan ensiksi mainittakoon että tämä postaus sisältää materiaalia joka koskee seksuaalivähemmistöjä, saman sukupuolen välisen rakkauden ja tasavertaisuuden juhlistamista.
Jos siis tämä on sinulle epämukava aihe, ole hyvä ja lopeta lukeminen tähän ettei kenenkään mieli pahoitu.
Kiitos. :)
-
7.3.2015
Sydney Gay And Lesbian Mardi Gras Parade 2015
Uutisten säätiedotukset olivat toitottaneen upeaa säätä tälle lauantaille, ja sitä se todella oli. Minä heittäisin että vähintään +30 astetta, voi olla että enemmänkin mutta missään en ole vaan bongannut lämpömittaria tässä kämpässä ja en ole jaksanut tarkistella erikseen kännykästäkään. ;D
Monena viimekertana Mardi Gras'n päivälle on aina sattunut kuulemma sateinen sää, joten taas kävi säkä meikäläisellä (...no ja melko monella muullakin..).
Olin jo eilisiltana katsonut valmiiksi kaiken tarvittavan; paraatireitin, alkamis- ja loppumisajat, ja tietty junat takaisin tänne kämpille. Lauantaina ennen lähtöä vielä tein pienen kävelyreissun täälä Riverstonessa kauppaan ja automaatille että sain itselleni käteistä.
Sen piti sujua suitsait sukkelaan, mutta minä kun olen minä niin ensin kesti pieni tovi löytää se automaatti ja se kauppa. :D eli toisinsanoen kun pääsin takaisin, mulla oli enää vajaa tunti käydä suihkussa ja syödä hyvin ennen lähtöä.
Siispä Vesamäen naisten äärimmäisen tiukkaan istunutta ja ilmeisesti geeneissä armotta periytyvää asioiden viimetinkaan jättämisen tapaa kunnioittaen, niihnän se meni tämäkin että mun piti juosta siihen junaan. Koko matka täältä sinne juna-asemalle.
1.3km 30 asteen helteessä, tällä kunnolla, enkä ollut ehtinyt napata edes vesipulloa siinä pikalähdössä mukaan.
Voin kertoa että oli ihan sekunneista kiinni, ja kun pääsin sisään junaan ja istumaan alas, tein lähestulkoon kuolemaa. :D Pää jyskytti kuin höyryjuna ja korvissa humisi, henki ei meinannut kulkea ja päänsärky oli aivan järjetön. Siinä tilanteessa ei voinut muutakuin hengitellä, ja antaa olon pikkuhiljaa tasoittua takaisin siedettävään tuon tunnin junamatkan aikana.
Mutta hei ehdin, siis en kärsinyt turhaan!
Kaupungissa treffasin Jonin, suomalaisen au-pairin joka oli mun vierustoverini lennolla Singaporeen.
- Btw: Jonillakin on blogi sen seikkailuista ja arjen pyörityksestä täällä Ausseissa:
Alettiin suunnata samantien (no, kaupan kautta että sain itselleni jotain pientä syötävää ja vettä) kohti sitä katua mistä tiedettiin paraatin alkavan. Eipä tarvinnut kauaa kävellä kun pystyi jo lopettamaan itse ajattelemisen kun tarvitsi vain seurata ihmismassoja. :D
Kun sitten päästiin Oxford Streetille - alettiin pikkuhiljaa tajuta että olisi "ehkä" pitänyt tulla "vähän" aikaisemmin...
Kuten kuvista jotakuinkin näkyy, porukkaa seisoi jakkaroilla ja muovilaatikoiden ja -korien päällä, jollakulla oli jopa pienet tikkaat, ja mitä ikinä kaduilla olikaan pienimpiäkään korokkeita, ne oli jo vallattu. Eli toisinsanoen, kuulit sen paraatin kyllä,
Mutta et nähnyt siitä vilaustakaan.
Ei mitään toivoa. Ja kuten tuhannet muutkin, jatkettiin sitten eteenpäin paraatikadun vartta, josko jossain kohtaa onni potkaisisi ja jostain aukeisi edes pieni mahdollisuus.
Se myötä- ja vastavirtaan vyöryvän ihmismassan tiiviys oli aivan käsittämätöntä, samalla kun olit puristuksissa siinä virrassa mihin suuntaan olit itse menossa, sai kyllä silti taistella fyysisesti vastaan ettei vastaantulevien virta imaissut mukaansa :D onneksi sentään koko matkaa ei ollut niin tiivistä meininkiä, ainoastaan ehkä paraatireitin alkupäässä. Puolivälissä se helpotti jo sen verran että pystyit jopa liikkumaan normaalisti ja ympärillä oli tilaa hengittää.
No siis, ainakin leveimmissä kohdissa, risteyksissä jne..
Silti ei mitään mahiksia nähdä paraatia, joten me vaan jatkettiin eteenpäin ihmeen toivossa.
Sitten matka tyssäsi Short Streetin ja Flinders Streetin kulmaan, ja ajateltiin että aivan sama, jäädään sitten tähän. Oltiin taas puristuksissa, kerrostalon kulman ja siinä olevan moottoripyörätarvikekaupan sisäänkäynnin ja ohi puskevien ihmisten välissä.
Hetken aikaa siinä meidän tuuria harmiteltuani aloin vilkuilemaan meidän takana, siinä aivan kaupan oviaukossa tynnyreiden päällä seisovaa kahta ihmistä, ja pohdin että tuohon tynnyrin päälle saaaattaisi mahtua kaksi, jos tiiviisti ollaan.. Joten kokeilin onneani ja kysyin siltä naiselta (englanniksi tietenkin) että "Hei anteeksi, luuletko että olis mitään mahdollisuutta että pääsisin siihen sun kanssa? Voin vaikka maksaa!" :D ja hetkeäkään miettimättä se nainen sanoi jotain siinä vieressä toisella tynnyrillä seisovalle miehelleen, ja tämä oli että "joo tottakai, oottakaas hetki niin hän hakee teillekkin tynnyrit!" ja lähti käymään sisällä kaupassa. Siinä tuijotettiin Jonin kanssa toisiamme aivan äimän käkenä, ja pian mies jo tuli takasin samanlaisten tynnyreiden kanssa ja me noustiin niiden päälle, eivätkä todella huolineet mitään maksua kiitokseksi.
Nämä kaksi olivat siis kyseisen kaupan omistajat. :) Kiiteltiin heitä hurjasti ja tehtiin hyvin monta kertaa selväksi että ihan tosissaan pelastivat meidän illan!
Siispä vihdoin mekin nähtiin mitä siellä paraatissa tapahtui, ja vaikka olikin vähän etäältä niin ei tosiaan haitannut, oltiin vaan äärimmäisen kiitollisia että nähtiin ja pystyttiin vihdoin heittäytymään siihen paraati ja juhlafiilikseen! ;)
Lisäisin videon tähän, mutta koska Bloggerilla on jotain ylitsepääsemättömiä vaikeuksia lisätä sitä onnistuneesti tähän, jää se nyt välistä. Ja koska video on niin huonolaatuinen, ja siinä kuuluu enemmän yleisön ääntä kuin paraatin musiikkia, en viitsi lisätä sitä Youtubeenkaan. :D
Suosittelen kaikkia kiinnostuneita etsimään jostain netistä käsiinsä kunnon laatuvideoita, siellä meinaan oli jos jonkinmoista TV kameraa jokapuolella! :)
Tässä kuitenkin teidän iloksenne jo nyt nautittavaksi muutama äärimmäisen huonolaatuinen kännykällä otettu kuva. :D
Kymmenen maissa päätettiin että ruetaan suuntaamaan jo takaisinpäin, mulla lähtisi juna reilun 20 minsan päästä ja muutenkin koko paraati loppuisi puolen tunnin päästä, eli toisinsanoen kaikki ihmismassat lähtisi silloin liikkeelle. No thanks, so off we go! :)
Saatiin kaupanomistaja-pariskunnalta hyviä vinkkejä mitä kautta päästä nopeiten rautatieasemalle, me kiiteltiin jälleen kovasti ja alettiin suuntaamaan pois ihmisjoukosta.
Fiilis jälkeenpäin oli (jälleen) aivoja poraavasta päänsärystä ja nyt myös kramppaavista jaloista huolimatta riemukas ja tyytyväinen, kun ilta ei ollutkaan mennyt pilalle,
Päästiin molemmat turvallisesti koteihimme, ja tälläkertaa mullakaan ei ollut pienintäkään ongelmaa junien kanssa. Kannatti siis ottaa kaikesta selvää etukäteen.
Semmoista kerrottavaa tälläketaa!
Kiva kun lueskelette! :)
Cheers!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti